Keskustelu

Pohjaanpalanut työn sankariRukouspyyntö11.3.2008 6.34
Kiitän teitä rakkaat ystävät jotka olette muistaneet rukouksin minuakin! Edelleen pyydän että rukoilette puolestani jaksamiseni ja työmenestymiseni puolesta. Aion aloittaa osa-aikaisen iltatyön 12.3. päivätyöni ohella ja kaikkiin näihin suunnitelmiini pyydän Jumalan johdatusta, taitoa ja viisautta tehdä rehellisesti ja hyvin työni niissä menestyen. Tai jos Jumala haluaa jonnekin toisaalle johdattaa - ymmärrystä ja tahtoa toimia Jumalan tahdossa.

Omat huoleni ja murheeni ovat kyllä pieniä sen rinnalla mitä jotkut ihmiset joutuvat elämässään kokemaan. Jokin aikaa sitten TV:ssä oli ohjelma ihmiskaupan uhreista ja sunnuntaina ihmiskaupan uhreista puhuttiin myös radiosta tulleessa Tuomasmessussa ja pyydettiin rukoilemaan heidän puolestaan. On kauheaa että jotkut ihmiset jo lapsina uhrataan jatkuvaan hyväksikäyttöön ja elinikäiseen orjuuteen! Kunpa heidän hyväksikäyttäjänsä tulisivat tuntemaan Jeesuksen ja lopettaisivat hyväksikäytön ja alkaisivat tehdä hyvää näille kaltoin kohdelluille! Pyydän että muistatte rukoushetkissänne näitä ihmisiä.

Kiitos ja siunausta.

HannahRe: Rukouspyyntö11.3.2008 9.43
Kiitos rakas ystävämme,

Tiedätkö, että olet rukouslistallamme, emmekä Sinua poista sieltä ilman Herramme lupaa :)
Juuri eilen olimme yhteisessä rukouksessa rukoustiimimme kanssa ja myös Sinua "loppuunpalanut" muistimme kaikessa ja pyysimme Jumalan johdatusta elämäsi kaikkiin asioihin. Myös voimia jaksaa ja kestää taistelut työssä ja sen suhteen.

Jumala totisesti haluaa myös siunata kättemme työn ja antaa kaikkea viisautta ja taidollisuutta hoitaa tehtävämme taivaallisella viisaudella ja myös menestyksellä. Eteemme myös tuodaan hiontakiviä, ihmisiä, joiden kanssa saamme kasvattaa kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä :) Ja jokainen kohtaaminen niin työssä kuin muualla on aikojen alusta suunniteltua ja tarkkaa työtä, kun olemme sitkeitä ja rohkeita ja katsomme Jumalan perspektiivistä asioita, voimme vain ihmetellä kuinka jokainen päivä tuo tullessaan jännittäviä asioita ja saamme myös nähdä Jumalan voittoja!

Uskon kaikessa Jumalan johdatukseen!

Myös se, että annoit meille toisen aiheen näistä hyväksikäytetyistä lapsista, on Jumalan vahvistus meille, sillä muistimme myös heitä eilen. He ovat myös vahvasti rukouslistallamme!

Toivomme että jaksat etkä uuvu liiassa työssä, mutta uskotaan myös siihen, että Jumala sulkee kaikki väärät ovet elämästäsi ja avaa vain ne oikeat :)

Jeesus Kristuksen käteen kätesi jätän ja toivotan yllätyksellistä ja siunattua matkaa Herramme kanssa juuri tänään :)

Rakkaudella Hannah

Pohjaanpalanut työn sankariRe: Rukouspyyntö29.3.2008 2.07
Kiitos rakkaat ystävät rukouksistanne! Vaikka kerroitte että rukoilette kunnes Jumala antaa luvan lopettaa niin rohkenen vielä lisätä rukouspyyntöäni:

Lienenkö luonnevikainen vai onko Jumalan johdatusta elämässäni että taas kerran elämässäni koin erittäin vahvana tunteen että täytyy lähteä pois työpaikasta. Tulospalkatussa työssä on aika hankalaa jos menee työmotivaatio ja jonkin aikaa asiaa harkittuani lopetin päivätyöni. Minulla on edelleen iltatyö jossa en vielä kovin hyvin ole menestynyt, jotakin sopivaa työtä pitäisi löytää toimeentulon turvaamiseksi. Pyydän rukoilemaan erityistä Jumalan johdatusta ja oikean oven aukeamista lähiaikoina sopivaan työpaikkaan sekä menestystä iltatyössä.

Rukoilettehan myös erään leskimiehen puolesta. Hänen edesmennyt uskova vaimonsa oli ystäväni. En tiedä onko mies uskossa ja hänellä on ainakin ollut alkoholiongelma. Että tämä mies jaksaisi surun keskellä pysyä irti alkoholista ja ellei ole uskossa, löytäisi Jeesuksen pelastajanaan ja vapahtajanaan.

Kiitos ja siunausta.

RosithaRe: Rukouspyyntö29.3.2008 9.55
Hei työn sankari!

"MInä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen."

Kun Jumala sulkee yhden oven, Hän aina myös avaa toisen. Odota kärsivällisesti, ja luota Herraan. Hän kyllä pitää sinusta huolen.
Suljemme rukouksiimme myös tämän leskimiehen.

Siunattua kevättä!

AnceligaRe: Rukouspyyntö29.3.2008 11.34
Hei rakas ystävä! Rukoilemme edelleen puolestasi ja viemme nämä uudet asiat Herran eteen. Hän johdattakoon sinut oikealle ovelle ja auttakoon ymmärtämään tahtonsa.

Pyydämme tälle leskimiehelle lohdutusta hänen surussaan ja sitä, että Herra antaisi hänen elämäänsä ihmisiä, jotka voivat johdattaa hänet Jeesuksen ristin juurelle.

Kaikkivaltias Jumala sinua siunatkoon ja johdattakoon!

Valma-Re: Rukouspyyntö30.3.2008 21.57
Totisesti, totisesti
amen!

pohjaanpalanut työn sankariRe: Rukouspyyntö5.4.2008 17.40
ANTEEKSI.

Tunnen itseni niin ahdistuneeksi vaikka olette rukoilleet ja itsekin olen rukoillut näiden em. asioiden puolesta. Kiitos kaikesta vaivannäöstä.

Minulla on ollut niin kovin paljon ongelmia näissä työpaikka-asioissa elämäni aikana että olen alkanut hävetä näitä ongelmia ja en yleensä paljon puhele näistä muuta kuin harvojen ja valittujen kanssa. Kun joskus kuulen jonkun kertovan pitkäaikaisesta työsuhteestaan niin häpeän vielä enemmän monenkirjavaa työhistoriaani. Kuitenkaan en ole tehnyt rikoksia ja työt olen suorittanut parhaani mukaan. Koska en ole enää nuori, on iänkin puolesta vaikeaa saada työpaikkaa ja jotkut ihmiset tuomitsevat jyrkästi ihmisen joka on usein vaihdellut työpaikkoja.

Joskus vuosien varrella kävin psykologin puheilla ongelmieni tähden, mutta hänen mielestään olen vain hyvin herkkä ihminen, en ole sairas. Olisin ollut kiinnostunut terapiasta mutta siihen minulla ei ole koskaan ollut varaa enkä KELAn rahoittamaan terapiaan pääse.

Olen käynyt parissa työpaikkahaastattelussa, ainakin toisesta tuli jo tieto etten päässyt sinne.

Voi kun Jumala muuttaisi minut toisenlaiseksi ihmiseksi että pystyisin sitoutumaan pitkäksi aikaa johonkin työpaikkaan ja kunpa saisin pian hyvän ja pitkäaikaisen työpaikan ja riittävän toimeentulon. Anteeksi että uskoni on niin heikko ja vaivun herkästi epätoivoon.

HannahRe: Rukouspyyntö5.4.2008 18.17
Hei, Ei sinun tarvitse meiltä anteeksi pyytää, on luonnollista että tilanteessasi ahdistaa. Niin se vain monta kertaa tässä ihmisen elämässä on.
Silti Jumala on sinun ja meidän rukoukset kuullut ja vastaukset ovat tulossa. Sillä jokaisen huokauksen Hän kuulee.

Ainahan vastaukset eivät tule sellaisina kuin odotamme, mutta Taivaan Isän suunnitelmat ovat silti parhaat kohdallamme.
Odotetaan mitä Hänellä on sinulle varattuna. :)

Me jatkamme rukousta ja anomista puolestasi vakituisesta työpaikasta ja riittävästä toimeentulosta.

Usko rakas ystävä ja luota Herraan. Kaikki ahdistus väistyköön ja tulkoon luja luottamus ja usko rakkaan Jeesuksen apuun myös sinun elämäsi kohdalla. Olet NIIN rakas hänelle.

Ja myös meille :)

Jatketaan asioiden viemistä Hänelle! Ei luovuteta!

Ole rakas ystävä siunattu ja ihanaa viikonloppua sinulle!

Rakkain rakkain terveisin Hannah

RosithaRe: Rukouspyyntö5.4.2008 19.03
"Älä luovuta vielä, älä luovuta!
Sinun puolellasi on itse Jumala!"

Nämä laulun sanat antakoon sinulle voimia ja uskoa. Taivaan Isä on luvannut, että Hän ei meitä hylkää eikä jätä.
Vapauttakoon Jeesus Kristus sinut kaikesta ahdistuksesta ja
masennuksesta. Olet edelleen rukouksissa, me jatkamme kunnes vastaus tulee.

Pohjaanpalanut työn sankariRe: Rukouspyyntö10.4.2008 10.59
Olen käynyt työpaikkahaastatteluissa. Yhdestä jo ilmoitettiin etten päässyt sinne. Yhdestä toisesta paikasta on tieto vielä tulematta ja yhdessä työpaikassa olisi mahdollista aloittaa ensi viikolla. Oikeastaan olisin toivonut pääseväni tuonne mistä ei vielä ole tullut tietoa, tämän viikon aikana sieltä pitäisi tulla tieto. Se työ olisi minulle tutumpaa ja jollakin tapaa mielenkiintoisempaa.

Siinä työpaikassa, missä olisi mahdollista aloittaa ensi viikolla, haastattelija kyseli luulenko jaksavani sellaista työtä ja pitkästynkö ehkä... Sanoin siihen että en voi varmuudella tietää kun en ole ollut aiemmin siellä töissä. Sain siis pari päivää miettimisaikaa aloitanko siellä.

Olen tietysti kiitollinen että on toivoa edes jostakin työpaikasta, mutta olen hiukan epävarma siitä millä tavalla siellä pärjäisin ja viihtyisin. Haluan myös välttää sellaisen mahdollisuuden että taas tulisi joku hyvin lyhyt työkokemus koska näitä ei katsota hyvällä.

Jos on tarkoitus että otan vastaan tuon työn niin voisiko Jumala muuttaa ajatukseni liittyen siihen työpaikkaan? Jumalallehan kaikki on mahdollista... Vai alanko vielä etsimään ihan muita töitä? Siis nyt kaipaan selkeää Jumalan johdatusta miten minun oikein kannattaa asioissa edetä!

Kiitos rukouksista ja siunausta.

RosithaRe: Rukouspyyntö10.4.2008 11.28
Rakas ystävä,

hiljenny Jumalan edessä ja kuuntele sydäntäsi. Kun avoimesti ja vilpittömästi rukoilet Jumalan tahdon tapahtumista, saat myös ymmärryksen mitä tehdä. Usein Jumalan vastaus ei ole vällttämättä sitä mitä me itse haluaisimme. Jumala on kaikkivaltias ja Hän kyllä johdattaa meitä sitä tietä minkä Hän on meille valinnut. Kunhan vain itse olemme avoimia Isän edessä ja valmiita tekemään ja toimimaan Hänen tahtonsa mukaan.

Sinua siunaten,
Rositha

HannahRe: Rukouspyyntö10.4.2008 16.30
Olet ottanut rakas ystävämme askelia ja niinhän meidän tulee toimia ihmisinä, ja nyt kun olemme jättäneet sinun kanssasi asiasi Herrallemme,
Hän kyllä avaa sinulle juuri sen oikean oven. Ja oikean työpaikan.

Luota totisesti nyt Herraan ja astu valmiisiin tekoihin. Älä epäile usko ainoastaan. :)

Hän sinulle osoittaa oikean tien. Onhan Hän Herramme!

Rauha sydämeesi Jeesuksen nimessä! Amen

Rakkaudella Hannah

AnceligaRe: Rukouspyyntö10.4.2008 22.24
Hei rakas ystävä! Kiitetään ja ylistetään Kaikkivaltiasta Jumalaa siitä, että Hänellä on sinulle polku valmistettuna. Kiitos, että Herramme on varannut sinulle myös työpaikan, jonka Hän avaa silloin, kun on Hänen tahtonsa. Kiitos, että Hän antaa sydämellesi ymmärryksen oikeasta paikasta ja sulkee kaikki väärät ovet. Kiitos, että meillä on hyvä ja armollinen Jumala, joka pitää lapsistaan huolen. Jättäkäämme siis elämämme Hänen rakkaisiin käsiinsä.

Jaak. 1:17,18

17 Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa.
18 Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset.

Pohjaanpalanut työn sankariRe: Rukouspyyntö13.4.2008 12.38
Kiitos kaikista rukouksista. Olen alkanut saada myönteisempiä ajatuksia tuota ensi viikolla alkavaa uutta työtä kohtaan eli Jumala on muuttanut mieltäni niinkuin tuolla edellä toivoin. Ihanhan tuo uusi työ tuntuu mielenkiintoiselta mutta vähän jännitän niitä kaikkia uusia ihmisiä joita siellä tapaan. Kunpa kaikki alkaisi sujua siellä ihan hyvin. Tarkoitukseni on myös joinakin iltoina tehdä erästä toista työtä johon perehdytys on ensi viikonloppuna. Rahani ovat aika vähissä. Kiitän Jumalaa että asiani alkavat järjestymään.

Olen kauhean rikkinäinen ihminen ja siitäkin syystä olen näin paljon pyytänyt rukoilemaan puolestani. Aika usein minua kiusaavat menneisyydestä kumpuavat ikävät muistot ja häpeän tunne jonka alkuperää en aina tunnista, mutta häpeän erittäin monia asioita. Olen varsinainen häpeäihminen. Olen aina ollut hyvin tunnollinen ja olen yrittänyt toimia oikein ja uskossaoloaikanani olen myös pyytänyt Jumalan johdatusta, viisautta ym. että osaisin tehdä oikeita valintoja. Siitä huolimatta on elämässäni (usein työpaikoilla) monet asiat menneet päin seiniä ja näistä kokemuksista on tullut lisää häpeää "häpeämuistiooni". Sellaiset ihmissuhteet jotka ovat tuottaneet tuskaa ja joissa minua on syyllistetty tai kohdeltu väärin, olen katkaissut vaikka sitten olisi ollut omainen kyseessä.

Toivon että elämässäni olisi jatkossa enemmän onnistumisen kokemuksia ja että itsetuntoni saisi parantua.

AnceligaRe: Rukouspyyntö13.4.2008 16.13
Hei työn sankari! Ihanaa kuulla, että saat aloittaa uuden työn. Herra totisesti työsi siunatkoon ja antakoon sinulle ymmärrystä ja viisautta hoitaa tehtäväsi.

Tiedätkö rakas ystävä, että Jumala rakastaa sinua valtavasti. Hän on sinut luonut, juuri sellaiseksi kuin olet, eikä toista samanlaista ihmistä ole olemassa. Hän on rakastanut sinua niin paljon, että antoi ainokaisen Poikansa syntiesi tähden ja Hän on antanut sinulle kaikki sinun syntisi anteeksi. Ole sinäkin itsellesi armollinen ja yritä unohtaa vanhat haavat. Vie ne rukouksessa Jeesuksen ristin juurelle ja luovuta ne Hänelle ja pyydä vapautusta.

Opettaessaan meitä rukoilemaan, Jeesus myös kehotti meitä antamaan anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Anna sinäkin anteeksi niille, jotka ovat sinua loukanneet, jotta pääsisit vapaaksi mieltäsi painavista asioista, sillä vapauteen ja iloon Jeesus Kristus meidät vapautti. Iloitkaamme ja riemuitkaamme, että olemme saaneet vastaanottaa pelastuksen ja meidän nimemme ovat Elämän Kirjassa ja kerran pääsemme iankaikkiseen iloon taivaaseen!

Ole siunattu ystävämme Herramme Jeesus Kristuksen nimessä!

Pohjaanpalanut työn sankariRe: Rukouspyyntö28.4.2008 7.54
Kiitän rukouksista. Olen nyt ollut lähes kaksi viikkoa uudessa työpaikassa ja ihan hyvin on mennyt, kiitos Jumalalle! Olisin saanut myös erään iltatyöpaikan mutta totesin että siellä vaadittu työmäärä on minulle liikaa päivätyöni ohella. Toivon pärjääväni rahallisesti tuon yhden työn tuloilla tai sitten että löydän jonkin sellaisen lisätyön jonka jaksan suorittaa. Ja toivon että töissä kaikki menee hyvin edelleen...

Tuohon kehoitukseen antaa anteeksi niille jotka ovat minua vastaan rikkoneet... Haluaisin niin tehdä, mutta en pysty. Välit vanhempiini ovat ongelmalliset. Lapsuuteni ja nuoruuteni olivat vaikeat ja niiden jälkeen itsetuntoni oli täysin olematon eikä se ole hyvä vieläkään. Jouduin aika nuorena lähtemään lapsuuskodista, minä joka en ollut koskaan aiemmin saanut käydä missään. Pelotti! Vanhemmat eivät hyväksyneet murrosikääni ja kapinointiani joka taas johtui siitä että minua kiusattiin koulussa ja minulla oli tosi paha olla. Itsemurha oli monta kertaa mielessä. Olisin halunnut vielä yhden vuoden asua kotona ihan käytännön syistä mutta vanhemmat eivät halunneet.

Uskoon tultuani olen yrittänyt antaa heille anteeksi ja rukoilla ja pyytää esirukousta asian puolesta. On ollut tosi vaikeaa vuosien varrella käydä lapsuuskodissa enkä ole vuosiin enää käynyt. Kaikenlaiset ikävät muistot valtaavat mielen niihin maisemiin mennessä. Vanhemmat ovat hyvin harvoin itse matkustaneet minun luona ja todennäköisesti eivät enää tule. Kaikista rukouksista ja hyvistä aikomuksista huolimatta tunteeni heitä kohtaan eivät ole parantuneet vaan suorastaan ne ovat pahemmat kuin aiemmin. Puhevälimme ovat lähes katkenneet. Vanhoista asioista ei heidän kanssaan voi puhua, heidän mielestään vanhempiaan ei saa arvostella mutta itse koen että minua arvostellaan. Oma ajatukseni on se, että vanhempieni välit toisiaan kohtaan eivät ole kunnossa eivätkä he halua käsitellä asiaa vaan minut on otettu syylliseksi tähänkin asiaan ettei heidän tarvitse nähdä omia virheitään.

Näihin asioihin liittyy tietysti paljon muutakin mutta kaikkeahan ei voi tässä kertoa eikä pidäkään. Toivon vanhemmilleni hyvää ja rukoilen heidän puolestaan mutta en halua olla heidän kanssaan tekemisissä. Tästä koen syyllisyyttä ja haluaisin jotenkin hyvittää heille esim. lahjojen muodossa mutta kun ei ole rahaa! Toisaalta koen ettei minun ole pakko matkustaa vanhempiani katsomaan koska se aiheuttaa minulle monenlaista ahdistusta. Minulla ei ole omia lapsia ja se on vain hyvä. Koen etten ole koskaan riittänyt kunnianhimoiselle äidilleni joka varmasti haluaisi jotenkin päteä minun elämälläni koska hänellä ei itsellään ole ollut mahdollisuutta käydä kouluja.

Koen erittäin monista asioista häpeää ja syyllisyyttä vaikka en ole tahallani pahaa ollut tekemässä. Ehkä minä olen vain tietynlaisen kasvatuksen "onnistunut" tulos?

HannahRe: Rukouspyyntö28.4.2008 8.26
Ihana kuulla, että sinulla menee hyvin uudessa työpaikassa!
Muistetaan sinua tässä asiassa edelleen, että Jumalamme hyvät suunnitelmat kohdallasi toteutuvat ja etenevät! :)
Onko lisätyöpaikka tarpeellinen, mieti sitä kuitenkin tarkkaan, ettet uuvuta itseäsi loppuun, varmasti meillä jokaisella on tekemistä jo päivätyönkin kanssa!! Vie asia Herralle ja odota Häntä tässä asiassa! :)

Me emme voi valita vanhempiamme, mutta jostain syystä Herra on sinulle juuri nämä vanhemmat antanut! Ei tosiaan ole aina helppoa kokea edes rakkautta omia vanhempia kohtaan ja siitäkin voi tulla syyllisyyden tunne. Mutta minusta on ihana asia,
että kuitenkin kaikesta huolimatta jaksat muistaa heitä rukouksin! Vaikket ole heidän kanssaan tekemisissä. Uskon että näiden rukousten kautta Jumala voi tehdä meissä kaikissa sitä iankaikkista työtä, että sanomme Jeesukselle että haluamme antaa anteeksi, auta minua antamaan anteeksi. Se riittää, Hän voi tehdä sinussa uutta. Hän voi vapauttaa sinut tästä taakasta. Muista ettei Jeesus vaadi sinulta mitään kuin sitä että uskot ja luotat Häneen, Hän voi muuttaa kaiken meidän sisimmässämme.
Rukoillaan vapautusta kaikesta häpeästä ja syyllisyydestä!
Vapauteen Kristus meidät vapautti!
Olemaan Hänen lapsiaan!
"Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut,minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun!" jes.43

Kaikella sydämeni rakkaudella sinua siunaan ja muistan rukouksin, Hannah

RosithaRe: Rukouspyyntö28.4.2008 9.03
Rakas ystävä!

Onnittelut uudesta työpaikastasi!

Omasta kokemuksestani voin kertoa, että anteeksiantaminen omille vanhemmille ei tosiaan ole helppoa! Minulla ei ole ollut "tervettä" isäsuhdetta lapsena, äidin kanssa aina on ollut hyvät välit- ja on edelleen. Tänä päivänä suhteni isääni on "asiallinen".

Jouduin käymään oman kiirastuleni Jumalan edessä, kun tiesin sydämestäni, että anteeksianto on meille Jumalan lapsille, jos ei nyt aivan elinehto, niin ainakin jotain mitä Jumala meiltä vaatii.
Itkin ja rukoilin monta päivää, kun "jouduin" käymään läpi kaiken sen tuskan, mitä isäni oli minulle aiheuttanut. Tulos oli
se, että annoin isälleni anteeksi, vaikka hän ei ole koskaan minulta pyytänyt anteeksi.
Kerroin, että tänä päivänä suhteemme on " asiallinen". Olen antanut anteeksi, ja sydämestäni rukoilen hänelle pelastusta, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että mitä vähemmän olemme tekemisissä, sitä parempi.

Siunausta ja voimia sinulle! Anteeksiantoon tarvitaan ehkä tuskan läpikäyminen, mutta se vapauttaa ja puhdistaa!

Rositha

Valma-Re: Rukouspyyntö28.4.2008 9.19
Tervehdys!

Yhdyn Hannahin vastaukseen. Kiitos Herralle, että olet saanut työpaikan. Herramme Jeesus Kristus sinua auttakoon jokapäiväisissä askareissa.
Anteeksianto on yksi vaikeimmista asioista. Varsinkin silloin, kun olemme itse joutuneet "kohteeksi" ja vastapuoli ei ymmärrä mitään tehneensä.
Voin lohduttaa sinua sanomalla, että rukous on suurin voima tässäkin asiassa. Olen kuullut niin monta todistusta siitä, että anteeksianto on tullut Jeesuksen kautta, vaikka kaikki tuntuikin ensin mahdottomalta.
Jeesus on antanut meille anteeksi ja Hän kehottaa meitä armahtamaan ja antamaan anteeksi myös muille ihmisille. Hän lupaa olla kanssamme joka hetki, joten vetoa tuohon lupaukseen rukouksessasi. Anteeksiannon kautta saat vapauden, sillä Jeesus on vapaus! Jatka rukoustasi ja luota, että jonkin päivänä myös tähän rukoukseen vastataan. Tärkeää on, ettet katkeroidu, sillä katkeruus on pahan juuri, mikä valtaa tilaa sydämessä. Kun katkeruus on vallannut koko sydämen, sinne ei muuta mahdukaan.
"Isä Jumala, Sinä Israelin Pyhä Jumala, Jeesus Kristuksessa ja Pyhässä Hengessä. Tuon tämän henkilön Sinun alttarisi eteen ja anon armahdustasi. Katso hänen puoleensa ja poista kaikkinainen kovuus, poista ankarat muistot ja pyyhi hänen sydämensä vapaaksi kaikista tuskista, niistäkin , jotka roikkuvat hänen mukaanaan yhä. Herra, Sinun sanansi lupaa, että Sinä olet meidän kanssamme joka hetki. Sitä anon Isä Jumala, ole tämän henkilön kanssa joka hetki ja auta hänet anteeksiantosi kautta vapauteen. Herra, Sinä tiedät tämän henkilön kokemukset, häpeän ja tuskan kyyneleet, auta häntä antamaan anteeksi, niinkuin Sinä olet hänelle anteeksi antanut. Siten, että kaikki ne loukkaukset ja ahdistukset ovat poistetut ja Sinä Jeesus uudistat hänet kokonaisvaltaisesti ja hän on oleva vapaa, todella vapaa Sinun nimessäsi Jeesus Kristus. Ole siunattu, ole armahdettu, Isä Jumalan luvalla, Jeesus Kristuksen nimessä ja Pyhässä Hengessä, amen.

Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi; Matteus 6:14

sirpaRe: Rukouspyyntö28.6.2011 13.52
Pyydän esirukousta. Jeesus haluan kohdata Sinut ja tulla elävään uskoon. Pelasta ja paranna minut väsymyksestä ja katkeruudesta menneisyyteen. Auta en jaksa yksin. Johdata että löytäisin elämääni tarkoituksen, sinun tarkoituksesi. Jeesus vaikuta niin että voisin kohdata Sinut ensi viikonlopun kesäjuhlilla ja että voisin saada henkilökohtaista rukousta.

MariaRe: Rukouspyyntö9.5.2014 17.20
1.Rukoillaan keski-ikäisen naisen puolesta, jolla vuoden verran ollut korkea verenpaine. Hän ei pysty kuin lepäämään vain, lääkärit eivät osaa auttaa. Herra sinä voit, auta ja armahda tätä äitiä!
2. Siunaa poikaani ja uudista hänen uskonsa. Korjaa Herra hänen vääristyneet uskonkäsitykset.

MariaRe: Rukouspyyntö10.7.2014 21.57
Hätärukousaihe poikani turvallisuuden puolesta. Joutunut mustasukkaisen narsistimiehen silmätikuksi avioeroasiassa, vaikka ei ole eroon syypää. Perheenäiti ja lapset myös ahdingossa. Herra suojele verelläsi ja auta!

AnceligaRe: Rukouspyyntö15.7.2014 0.58
Rakas taivaallinen Isä! Me rukoilemme tämän perhetilanteen puolesta ja pyydämme, että Sinun suuri rakkautesi saisi tulla heidän ylleen ja sovittaa kaikki erimielisyydet. Vapauta Herra mustasukkaisuudesta, katkeruudesta ja kaikesta vihasta ja varjele, ettei mitään pahaa pääse tapahtumaan.

Me pyydämme, että Herra uudistaa Marian pojan uskon, niin kuin Maria aikaisemmin pyysi. Herra, avaa hänen sydämensä Sinun Sanasi tuntemiseen, sillä sieltä löytyy totuus. Tätä me pyydämme Jeesus Kristuksen nimessä ja veressä. Aamen.

1.Joh. 4:1-11

MARIA77Re: Rukouspyyntö8.8.2014 21.03
Hätärukouspyyntö: Ystäväni isälle on tehty aivoleikkaus, komplikaatioita tullut, siirretty teholle. Tila erittäin kriittinen. Ystäväni eikä hänen isänsä eivät ole uskossa, mutta tietävät että heidän puolestaan rukoillaan; ovat siitä kiitollisia. Herra pelasta ja paranna tahtosi mukaan

AnceligaRe: Rukouspyyntö8.8.2014 23.43
Herra, me totisesti rukoilemme, että Sinä pelastat heidät, etteivät he joutuisi ikuiseen eroon Sinusta. Herra Jeesus Kristus, ilmesty isälle siellä sairasvuoteella ja avaa hänen sydämensä ymmärtämään, että Sinä olet ainut tie taivaaseen, eikä muuta tietä ole. Totisesti, Herra auta ja pelasta ja paranna! Tapahtukoon kaikessa Sinun Pyhä tahtosi. Jeesuksen nimessä, aamen.

Teidän vanhuuteenne asti minä olen sama, hamaan harmaantumiseenne saakka minä kannan; niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan. Jes. 46:4

Pohjaanpalanut työn sankariRe: Rukouspyyntö12.8.2014 11.59
Tulin pitkästä aikaa tälle palstalle ja hämmästyin kun tämä oma ikivanha rukouspyyntöni oli ylimpänä. Sydämestäni kiitän teitä jokaisesta rukouksesta, ne ovat olleet tarpeen. Ennen kaikkea kiitos Jumalalle, joka on kantanut tähän päivään asti. Näihin vuosiin on mahtunut monenlaista.

Edelleen työ ja toimeentulo tuottavat minulle ongelmia . Minulla on osa-aikainen työpaikka, mutta sen palkka ei pelkästään riitä, vaikkakin mielelläni säilyttäisin tuon työpaikan monista syistä. Olen tänäänkin ahkerasti käynyt läpi eri työpaikkoja sillä ajatuksella, jos joku lisätulonlähde löytyisi.

Pyydän rukoilemaan Jumalalta tosi selkeää johdatusta ja viisautta, että ei tarvitsisi niin moniin vääriin oviin kolkuttaa. Pyydän sellaista sopivaa työtä johon sovellun ja riittävää toimeentuloa, työmenestystä. Myös ihmissuhteet ovat tärkeitä.

Kiitos kahdesta uskosta osattomasta ystävästä, jotka minua silloin tällöin tapaavat. Toivon että nämä ystäväni kiinnostuvat Jeesuksesta. Olen joskus heille tarjonnut hyvää hengellistä kirjaa tai pyytänyt mukaan kokoukseen, mutta palaute on ollut negatiivista tai mitään ei ole vastattu. En halua tyrkyttää enkä mielestäni ole niin tehnytkään.

Kiitos rukoustuesta, haluan myös yhtyä teidän rukouspyyntöihinne.

Valma-Re: Rukouspyyntö17.8.2014 14.59
Totisesti, Jumala on voimallinen vaikuttamaan Henkensä kautta Jeesus Kristuksessa!

Olkoon meidän elämämme täynnä Herramme Jeesuksen rakkautta, jotta voimme kohdata muita ihmisiä Jumalan tahdon mukaisesti.

Uskokaamme, että Isälle ei mikään ole mahdotonta ja saamme nähdä hänen voimansa totuuden ja elää Jumalan tahdon mukasesti.

Rukoilkaamme ja etsikäämme totuutta Jumalan Sanasta ja eläkäämme Herran tahdon mukaisesti, niin saamme elää Herran Hengessä ja elää todeksi Hänen tahtonsa meihin nähden.

Ole siunattu, ole armoitettu Herramme Jeesus Kristuksen nimessä, amen.

Veera777Re: Rukouspyyntö30.8.2014 15.17
Rukoillaan mieheni lonkkaleikkauksen puolesta, että se menisi hyvin. Herra estä kaikki komplikaatiot ja ohjaa sinä kirurgin kättä. Anna parantumisen edetä hyvin.
2. Siunaa Herra oman työni työjärjetelyt.Anna oikeudenmukaisen palkan järjestyä.
3. Uudista lasteni usko.

MARIA777Re: Rukouspyyntö5.10.2014 20.27
1.Että Herra johdattaisi pojalleni sopivan työpaikan ja että hän selviäisi taloudellisesti.
2. että mieheni lonkka parantuisi hyvin leikkauksen jäljeltä.
3. Kosketa Herra omaa terveyttäni.
4. Johda ja avaa tyttärelleni opiskelupaikka.

Maria777Re: Rukouspyyntö9.10.2014 19.10
1.Herra auta ja johdatathan pojalleni työtä.
2. Paranna hiukseni, kärsin pälvikaljuudesta ja naisena se on kovin kiusallista.
3. Johdata Herra tyttärelle opiskelupaikka.

AnceligaRe: Rukouspyyntö16.10.2014 1.07
Kiitos Jeesus, että katsot Marian rukouspyyntöjen puoleen ja autat häntä. Tapahtukoon kaikessa Sinun tahtosi. Aamen.


Autuas se kansa, joka tuntee juhlariemun, ne, jotka vaeltavat sinun kasvojesi valkeudessa, Herra!
He riemuitsevat sinun nimestäsi kaikkina päivinänsä, ja sinun vanhurskautesi voimasta heidät korotetaan.
Sillä sinä olet heidän väkevyytensä, heidän kaunistuksensa, ja sinä armossasi kohotat meidän sarvemme.
Sillä meidän kilpemme on Herran huomassa, meidän kuninkaamme on Israelin Pyhän huomassa.
Ps. 89:16-19

MariiaRe: Rukouspyyntö6.12.2014 20.39
1.Herra paranna uneni, että en enää näkisi painajaisia. Ja paranna hiuspohjani pälvikaljuusominaisuudesta.
2. Auta poikaani hänen raha-asioissa.Ja auta että hän ja tyttäreni uudistuisivat uskossa.
3. Pelasta poikani naisystävä, ja auta, ettähän saisi talolleen ostajan.
4. Paranna ystäväni isä, joka leikattu aivoista.
Ja pelasta koko perhe.
5. Suojele isääni Alzheimerin etenemiseltä, ja kiitos, että pelastat isäni.
- Kiitos Herra, että kuulet ja vastaa, Jeesuksen nimessä.

Valma-Re: Rukouspyyntö7.12.2014 14.31
Kiitos Isä, että voimme tuoda myös Mariian rukouspyynnöt sinun alttarillesi. Isä, ota vastaan nämä pyynnöt Jeesuksen nimessä.
Tapahtukoon vain ja ainoastaan sinun pyhä ja oikeamielinen tahtosi; näin me anomme ja pyydämme Jeesus Kristuksen nimessä, amen.

Maria777Re: Rukouspyyntö25.12.2014 16.41
1.Rukoillaan, että Heidin talo saisi ostajan.Pelasta Heidi.
2. Ja että suhteemme mieheni poikiin paranisivat.
3. Pelasta vanhempani ja uudista lasten usko.
4. Herra auta, että pääsisin lähemmäksi sinua mieheni kanssa.
5. Siunaa blogiani ja anna aiheita sinne. Siunaa lukijat ja pelasta.
6. Auta isääni, kun hänellä on Alzheimer, ja häntä pyötrryttä.
7. Paranna ystäväni isä. Pelasta koko perhekunta.
8. Kiitos tytttäreni opiskelupaikasta.

Mari777Re: Rukouspyyntö10.1.2015 20.51
1.poikani uudistumisen ja uuden kolmivuorotyön puolesta, että poikani saisi nukuttua päivisin myöskin. Pelasta naisystävä.
2.Työpaikallani esimiehen ylimielisen käyttäytymisen muuttumisen puolesta, Herra anna viisautta ja rohkeutta oikeaan aikaan.
3.Tyttäreni uudistumisen ja opiskeluasioiden käytännönjärjestelyjen ja rahoituksen puolesta.

Valma-Re: Rukouspyyntö11.1.2015 10.29
Jeesuksen nimessä viemme Mari777 rukouspyynnöt Isän alttarille. Tapahtukoon kaikessa Jumalan Pyhä ja armollinen tahto.

Martta777Re: Rukouspyyntö22.1.2015 16.32
1.Herra kosketa parantaen ja pelastaen mieheni isää 84-v. vanhusta, joka verenmyrkytyksestä sairaalahoidossa.
2. Auta myös huonoa työilmapiiriä paranemaan.

MarttaRe: Rukouspyyntö26.1.2015 18.43
Pyydän muistamaan, minut leikataan 28.1. keskiviikkona, että kaikki sujuisi hyvin, ja että toipuisin ilman komplikaatioita.

saaronin kukkaRe: Rukouspyyntö28.1.2015 8.40
Herra armahda, paranna ja pelasta, sinun haavoitettuihin käsiin nämä edellä olevat pyynnöt jätämme ♡

Veera777Auta Herra pian!6.2.2015 18.31
Hei, vanhalta 84 v. isältäni varastettu auto oman talon pihasta Vaasasta. Isä oli sitä joutunut pitämään ulkona putkiremontin vuoksi, koska työmiehet olivat laittaaneet isän autotalliin työvälineitään. Rukoillaan, että asia selviäisi tavalla tai toisella. Isäni on kovin murheissaan.
Kosketa myös isäni kipeää selkää.

KristittyRe: Rukouspyyntö13.2.2015 20.56
Pyydän esirukousta hankalan ja painostavan työilmapiirin vuoksi. Herra, auta sinä ja vapauta työyhteisö puhumattomuudesta, tuo sinne vapaus ja ilo tehdä töitä.

Valma-Re: Rukouspyyntö16.2.2015 14.38
Tulkoon rukouksenne ja anontanne Isälle tiettäväksi! Nouskoon anontanne Hänen alttarilleen ja vastatkoon Hän armossaan ja laupeudessaan teille!

Tapahtukoon vain ja ainoastaan Isä Jumalan tahto Jeesus Kristuksessa ja Pyhässä Hengessä!

mRukouspyyntö16.2.2015 22.54
Rukoillaan nuoren perheen isän puolesta, että hän kääntyisi takaisin Jumalan puoleen ja ymmärtäisi, että ilman Jumalaa ei ole mitään. Rukoillaan, että sielunvihollinen väistyisi tämän nuoren miehen elämästä, sidotaan pieyden valtoja väistymään tämän miehen elämästä ja, että hän saa taas otteen Jumalasta eikä koskaan enään hylkää Jumalaa.

Valma-Re: Rukouspyyntö22.2.2015 12.42
Pelastusta rukoilemme, Isä Jumalan armoa ja rakkautta sekä kaikkinaista vapautta Jeesus Kristuksen nimessä, amen.

Veera777Re: Rukouspyyntö27.2.2015 20.20
Rukouspyyntö poikani puolesta, että työasiat selkiytyisivät ja että hän saisi vakituisen työpaikan. Herra anna johdatuksesi.
Rukoillaan myös Heidin talon myynnin puolesta, että sopiva osaja tulisi. Pelasta Heidi ja uudista poikani usko.

Valma-Re: Rukouspyyntö1.3.2015 15.37
Tapahtukoon elämässäsi vain ja ainoastaan Jumalan Pyhä tahto Jeesus Kristuksen nimessä, amen.

kohta en jaksaRe: Rukouspyyntö7.4.2015 11.35
Kasvain uusimassa, haluaisin parantua. Toivon eroa väkivaltaisesta vaimosta ja apua uuden, paremman löytämisessä ja lapsen jäämistä minulle. Onnea ja onnistumista pitkän mahdottoman ajan jälkeen. Uskoa rakkauteen ja elämään Jumalan yhteydessä.
Elämää ja toivoa. Apua!

Valma-Re: Rukouspyyntö7.4.2015 14.22
Anna minun kuulla iloa ja riemua, että ihastuisivat ne luut, jotka särkenyt olet.
9 Peitä kasvosi näkemästä minun syntejäni, pyyhi pois kaikki minun pahat tekoni.
10 Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki.
11 Älä heitä minua pois kasvojesi edestä, äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi.
12 Anna minulle jälleen autuutesi ilo, ja tue minua alttiuden hengellä.
13 Minä tahdon opettaa väärille sinun tiesi, että syntiset sinun tykösi palajaisivat.
14 Päästä minut verenvioista, Jumala, minun autuuteni Jumala, että minun kieleni riemuitsisi sinun vanhurskaudestasi.
15 Herra, avaa minun huuleni, että minun suuni julistaisi sinun kiitostasi.
16 Sillä ei sinulle kelpaa teurasuhri, sen minä kyllä antaisin; polttouhri ei ole sinulle mieleen.
17 Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää.
amen

auttakaaRe: Rukouspyyntö3.5.2015 15.23
HERRA AUTA, NYT! Nuori mies ja isä tarvitsee Jumalaa kipeästi. Mies on hyljännyt vaimonsa, lapsensa ja Jumalan. Mies on sekaantunut todella vaaralliseen elämään. Mies ei näe itse omia virheitään vaan syyttää kaikista ainoastaan muita. Tämä mies tarvitsee Jumalaa. Jumalaa joka aukaisee miehen silmät näkemään omat virheensä. Jumalaa joka koskettaa miestä rakkaudella niin, että mies tulee itkemään vääriä valintojaan ja pyytämään asioita anteeksi. Tämä mies tarvitsee Jumalaa niin, että Jumala vapauttaa hänet tämän hetkisen elämän kahleista ja niin, että tämä mes tulee takaisin USKOON! Tämä mies todella tarvitsee Jumalaa. HÄTÄ ON TODELLA SUURI. LEVITTÄKÄÄ RUKOUSPYYNTÖÄ! Herra siunatkoon teidän esirukoilijat!

RosithaRe: Rukouspyyntö4.5.2015 15.35
Kuule rakas Taivaan Isä, kun me sinun alttarillesi polvistumme ja painamme päämme jääden sinun armoosi. Herra me rukoilemme ja itkemme tuon miehen puolesta. Herra, tartu häneen ja pysäytä. Kosketa ja armahda. Sinä yksin, Sinä Kaikkivaltias Jumala olet voimallinen sen tekemään.

Me luotamme Herra sinuun, ja jätämme hänet sinulle. Siunaa ja vahvista myös tämän rukouspyynnön lähettäjää. Armoa armon päälle. Sitä me, Herra, anomme ja huudamme. Amen.

MariaRukouspyyntö ahdistavaan tilanteeseen9.7.2015 12.33
Työpaikallani on eräs erittäin hankala ihminen. Hän on saanut paljon pahaa aikaan työntekijöiden keskuudessa. Häntä varten on pyydetty ulkopuolinen psykologi, mutta sekään ei ole tehonnut. Hän juonii ja pomottaa työkavereitaan ja on aina vihainen. Hän hämmentää ja myrkyttää työilmapiiriä. Herra auta sinä!

Valma -Re: Rukouspyyntö12.7.2015 20.42
Isä Jumala, tuon Marian sinun alttarisi eteen ja anon sinun tahtosi tapahtuvaksi Marian elämässä. Sinä olet laupias ja armollinen Jumala, kuule anontamme Jeesuksen nimessä, amen.

MariaRe: Rukouspyyntö12.8.2015 23.43
Rukousaihe:
Herra kosketa 84 vuotiaan isäni terveyttä, anna apusi hänen univaikeuksiin. Anna isäni löytää sinut pelastajanaan.
Auta myös miestäni töissään, anna hänelle sinun viisauttasi. Siunaa avioliittoamme ja kosketa meidän molemipien terveyttä parantaen.

Valma -Re: Rukouspyyntö13.8.2015 18.06
Isä, tuomme Marian anonnan sinun Alttarisi eteen. Armahda Marian isää ja anna hänelle taivaallinen apusi. Ole laupias myös Marian puolisolle ja johdata häntä sinun tahtoosi ja tarkoitukseesi.
Tulkoon sinun siunaava rakkautesi myös heidän avioliittonsa ylle ja johdata heidät sinun totuuteesi ja tahtoosi, Jeesus Kristuksen nimessä, amen.

herätysRe: Rukouspyyntö19.11.2015 15.35
17.11.2015

piholta...

Hanna Castrenin saama ilmestys 1910- tai 1920 -luvulla

Hanna Castren sai ilmestyksen Jeesukselta Suomen herätyksestä. Herätys tulee koskettamaan merkittävällä tavalla luterilaista kirkkoa. Jeesus oli sanonut Hannalle:

??Kestää aikansa ennen kuin tulee se viimeinen herätys, joka tulee olemaan tämän pohjoisen maan viimeinen toivo. Kaikkien siunauksien aallot tulevat ja menevät ja lopulta sinun kansasi täällä Suomenniemellä on kansa, joka kahlaa synnissä, jumalattomuudessa ja ateismissa. Minulla on hyvät ajatukset sinun kansaasi kohtaan ja minä kerron sinulle kuinka tämä viimeinen siunaus tulee Suomenniemellä.??

Kirje Ensio Lehtoselle

Jumala on näyttänyt minulle, että hänellä on viimeisinä päivinä Suomessa 70 Suomen kirkon luterilaista pappia, jotka hän tulee täyttämään Pyhällä Hengellään ja Tulellaan. 70 pappia, jotka tulevat mullistamaan hengellisen maantiedon Suomenniemellä. 70 luterilaista pappia, jotka ovat ennen kaikkea Kristuksen pappeja ja tahtovat viedä sen Tulen minkä se saavat taivaasta ylitse kaikkien kirkkokuntien ja liikerajojen.

Kysymyksessä on Suomen viimeinen herääminen. Mutta nämä 70 pappia tarvitsevat sitä, että löytyy 6 tai 7 kristittyä, jotka vihkivät itsensä rukoustaisteluun ja rukoustyöllänsä tulevat nostattamaan Jumalan tahtoa palvellen nämä 70 pappia niin, että he pystyvät irtautumaan kahleista, jotka sitovat heitä luopumukseen, kirkkotaisteluihin ja tällaiseen niin, että heistä tulee vain Herrastansa riippuvaisia pappeja. Kahleet ovat kovat, mutta nuo 6 tai 7 kristittyä Suomenniemellä, heillä on kädessänsä avaimet, joilla he avaavat rukoustyöllänsä nämä kahleet.

Kun rukoilemme henkikastetta 70 Suomen papille, siinä on se rako, jonka kautta Jumala pääsee toimimaan. Ei pitäisi vain pitää rukouskokouksia, vaan kun nämä päivät ovat käsillä, kristittyjen Suomessa tulee oppia rukoilemaan niin kuin haaksirikkoon joutuneet rukoilevat, jotka käsittävät, ellemme saa laivaa, joka tulee lähelle tätä kalliota, niin tähän me kuolemme ja meri meidät vetää mukanaan.

Pirjo-LiisaRe: Rukouspyyntö28.12.2015 17.58
Pyytäisin esirukousta Larisa nimisen venäläisen naisen puolesta 49v, hän on herätyksessä ja on antanut rukoilla puolestaan 2 vuoden aikana useita kertoja mutta ei ole sydämmessään avautunut Nyt tarvitaan läpimurto ja Jumalan mielen mukainen murhe joka saa aikaan parannuksen. Hän on suunnitellut uudenvuoden juhlintaa maallisissa juhlissa mutta rukoillaan että se raukeaa kaikki tyhjiin ja että hän pelastuu ja väärät ihmisuhteet poikki häneltä, myöskin astrologia ja okkultismi ja että murtuu Jeesuksen nimessä, pikaista pelastumista hänelle.

Valma -Re: Rukouspyyntö1.1.2016 12.16
Herra, tuon Pirjo-Liisan rukouspyynnön Sinun alttarillesi. Armahda Larissaa ja lahjoita hänelle Sinun pelastuksi lahja, Jeesus Kristuksen nimessä.

Sinä, joka voit vaikuttaa Pyhän Henkesi kautta myös Larisan tekemisiin ja tahtomiseen, armahda tätä naista ja nosta hänet kuoleman kuopasta iankaikkiseen elämään Jeesus Kristuksen nimessä, amen.

EllaRe: Rukouspyyntö15.1.2016 12.15
Pyydän esirukousta, että Jumala järjestää minulle kauan kaipaamani, ihanan, juuri sopivankokoisen ja sopivan hintaisen asunnon toivomastani kaupungista ja toivomaltani paikalta juuri oikeaan aikaan. Pyydän esirukousta, että Jumala antaa minulle anteeksi kaikki syntini, puhdistaa minut kaikesta pahasta ja varjelee minua kaikilta sairauksilta. Aamen.

Saaronin kukkaRe: Rukouspyyntö15.1.2016 13.10
Kiitos rakas Jeesus, meidän pelastajamme ja vapahtajamme! Sinä kuulet rakkaan Ellan rukouspyynnön. Kiitos, että tuo asunto on Herra jo sinun tiedossasi ja olet järjestänyt Ellalle juuri oikean asunnon. Kiitos että se avautuu ihmeellisesti. Rakas Jeesus siunaa ja varjele Ellaa hänen teillään, hänen lähtiessään ja tullessaan. Suojele ja varjele häntä ja pidä puhtaana rakkaana aarteenasi ♡ Ilmesty Ellan elämässä rakas Jeesus ♡
Laulakaa Jumalalle, veisatkaa hänen nimensä kiitosta. Tehkää tie hänelle, joka kiitää halki arojen. Hänen nimensä on Herra, riemuitkaa hänen kasvojensa edessä. Ps. 68 kiitosvirsi saadusta voitosta ps.68:5
Rakkaudella saaronin kukka ♡

Nina Rukouspyyntö31.1.2016 9.15
Rukouspyyntö perheeni puolesta.Ex- miehelläni on persoonallisuushäiriö johon ei ole hakenut apua lääkäristä, rukoiluapua on haettu mutta ei ole parantunut. Raskasta minulle ja lapsille (tytöt 2v ja 5v). haaveena mennä joskus uudestaan naimisiin ja muuttaa yhteiseen kotiin, tällä hetkellä tuntuu mahdottomalta! Tiedän että Jumala voi muuttaa kaiken. Takana myös hirveitä riitoja,sukulaissuhteet pilalla ja katkeruutta ja vihaa ja vanhat asiat kaapissa kummittelee. Auta Taivaan isä, jeesuksen nimessä, eheytä meidän perhe.kiitos.
Kiitos Herra että olet vapauttanut ex-mieheni alkoholista.

Saaronin kukkaRe: Rukouspyyntö31.1.2016 23.48
Jäämme rukoilemaan kanssasi ystävämme Nina ♡

Mikä ihmisille on mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista ♡
Luuk.18:27
Herra perheesi ja kotisi siunatkoon !

minna v.Re: Rukouspyyntö13.2.2016 7.44
muistakaa minua rukluksin, olen masentunut ja ahdistunut. haluaisin päästä irti riippuvuuksista esim facesta ja muusta minul on tullut paha sokeri riippuvuus. ja muuta, minulla on sama ongelma kuin ylimällä henkilöllö, että,välit vanhempiini on erittäin huonot äitiini,. ja vähän isääni,,olen eroperhessä kasvanut äitini on aina vähätellyt minun tekojani ja muuta. ja myös lapsena pahoinpudellyt..ja nuoruudessa, ja aikuisuudessa on ollut henkstä väkivaltaa. kerran löi minua ja muuta nii sen jälkeen en ole käynyt tapahtui 2013 v. lopussa et täl. isä ei välittänyt siitä .sillä on nykyään erittäin ilkeä ja sairas aviopuoliso en tykkää kun sen aviop. on ilkeä mua kohtaan. kiitos jos muistatte minua. kiitos.

Saaronin kukkaRe: Rukouspyyntö13.2.2016 10.53
Kiitos rakas Minna viestistäsi ! Se että lähetit viestin tänne niin tiedäthän, että se on myös nyt Jumalan edessä, Hän on tämän kaiken nähnyt ja Hän tuntee sinut. Jo silloin kun olit äidin kohdussa, Jeesus tiesi sinusta kaiken Ja Hän on sinun vierelläsi. Hän voi ihmeellisesti sinua auttaa. Hänen käsivartensa ei ole liian lyhyt auttamaan ! Rukoillaan yhdessä: rakas Jeesus, olen edessäsi, anna anteeksi kaikki syntini ja pelasta minut ! Vapauta minut kaikista minun riippuvuuksistani ja johda minut uuteen elämään Sinun kanssasi Jeesus ♡
Isä näet koko elämäni ja perheeni ! Tartu elämääni annan sen kokonaan tänään Sinulle! Johdata minua ja avaa uusi ja ihmeellinen ovi elämään Sinun kanssasi rakas Jeesus !
" Minä etsin Herraa ja Hän vastasi minulle Hän vapahti minut kaikista peljätyksistäni " psalmi 34 lue se ja ainakin 1-11 jakeet :) ja psalmi 139 ♡
Jos haluat kirjoittaa minulle tai muuta sellaista saat osoitteeni valmalta.
Älä hukkaa elämääsi rakas Minna , Jeesuksella on sulle kaikki mitä ikinä tarvitset ! Muista että Hän suo rakastaa ♡ ja me muistetaan suo ♡ rakkaudella Saaron ♡

Saaronin kukkaRe: Rukouspyyntö13.2.2016 10.57
Minna se osoite josta saat s.postini on
Valman.posti@gmail.com ♡♡♡

AvutonRe: Rukouspyyntö10.11.2016 14.01
Apua! Työni on epävarmalla pohjalla, exäni kiusaa minua, kaipaan hyviä ystäviä ja hyvää vaimoa itselleni, tarvitsen parantumista ja eheytymistä, johdatusta koko elämääni, seurakuntaa johon liittyä, apua taloudellisiin huoliin... Jumala, auta!

Saaronin kukkaRe: Rukouspyyntö10.11.2016 14.37
Sinulla on paljon pyyntöjä Jumalalle, mutta Hänelle niissä ei ole yhtään liian paljon. Häneen eteensä ne kannetaan ja siunataan sinua ja elämääsi. Herra sinut täyttäköön kaikella Hänen Isän ja Yeshuan , Jeesuksen tuntemuksella ja Pyhän Hengen voimalla. Hän sinun polkusi tasoittakoon ja antakoon uuden alun Hänen suunnitelmiensa mukaan ! Ole siunattu ! Amen

HjRe: Rukouspyyntö3.4.2017 0.03
"Jos Jumala olet olemassa ja välitöt vielä niin auta minua. Auta miestäni mielialaongelmissa ja auta häntä näkemään ja myöntämään että kaikki syy ei ole aina muissa vaan hän itse on vastuussa omista tekemisistään. Jos muutosta ei tapahdu niin perhe hajoaa. Viimeisen kerran pyydän tähän asiaan apua. Tuntuu ettet kuule etkä vastaa vaikka kuinka huudan." Voitko rukoilla ja laittaa eteenpäin että tämä perhe saa apua.

rebekkaRe: Rukouspyyntö9.4.2017 5.31
hei, minulla on jatkunut kuukausia vaikeudet ja tuntuu ettei jaksa ja voi kun Herra Jeesus ottaisi mut pois taivaaseen, masentaa ei jaksa, minulla on ylä asteesta lähtien olleet pakko ajatukset riesana ja ne kiusaa päivät ja en pääse pois tästä suosta, äiti on rukoillut ja on tullut sanoja että apu oisi tulossa, hyvä apu mutta ei jaksa oottaa kun on niin vaikeeta aina ees yks päivä päästä eteenpäin tämä on huuto Herra auta voitteko rukoilla

Saaronin kukkaRe: Rukouspyyntö11.4.2017 14.27
Rakas Jeesus! Kiitos, että olen saanut kantaa Rebekkaa eteesi ja tiedän, että olet kuullut Rebekan ja hänen rakkaan äitinsä ja meidän rukoukset ! Me odotamme Isä ihmettä, odotamme Isä kosketustasi Rebekan elämään ! Sillä eihän hiuskaan putoa, Sinun siitä tietämättä! Niin rakkaita me olemme Sinulle! Vapauteen Sinä kutsut Rebekkaa, vapauteen lapsenasi, jonka Sinä Jeesus olet luonut! Olet nähnyt Rebekan jo hänen äitinsä kohdussa pienessä idussa; jo silloin tunsit Rebekan ja tiesit hänen elämänsä kulun; jo silloin hänen tarkoituksensa tässä elämässä oli vahva ja selkeä. Älä pelkää Rebekka, sillä Isä ja maailman kaikkiuden Luoja on sinun kanssasi, missä ikinä kuljet! Ei ole paikkaa, minne Hän ei tulisi kanssasi ja mihin Hänen käsivartensa ei ylettäisi. Luota Häneen! Anna koko elämäsi Hänen käsiinsä päivittäin, saat nähdä, kuinka Hän tulee vapauttamaan ja parantamaan ja ohjaamaan sinun kallisarvoista tietäsi. Älä pelkää, astutaan askel päivä kerrallaan, jätä kaikki asiasi Hänen kannettavakseen, joka Sinua Rebekka niin erityisen paljon rakastaa! Älä luovuta! Olet tärkeä Isälle! Hän tarvitsee sinua ja haluaa rohkaista sinua! Ole siunattu rakas Rebekka! Jatkamme rukousta! ♡♡♡

Saaronin kukkaRe: Rukouspyyntö11.4.2017 14.34
Olemme HJ jättäneet perheen ja puolison ja kaikki ongelmat Taivaallisen Isän käsivarsille! Hän on totisesti kuullut pyyntösi !
Kiitos myös esirukoilijalle !
"Herraan luottavainen on turvattu " san. 29

rebekkaRe: Rukouspyyntö12.4.2017 9.20
kiitos teille kaikille esirukoilijoille ja Herran siunausta teille:) tv Rebekka

Saaronin kukkaRe: Rukouspyyntö12.4.2017 23.23
Isä sinua Rebekka kantakoon voimallisesti yli kaikkien vaikeuksien ♡♡♡
Ole rakas Rebekka siunattu ! Isä sinusta iloitsemalla iloitsee ♡

AnneRe: Rukouspyyntö23.4.2017 14.18
5v.tytön puolesta hän sairastui vaikeaan aivosairauteen rukoillaan että herra auttaa ja parantaa. Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.

AnneRe: Rukouspyyntö23.4.2017 14.22
5v.tytön puolesta hän sairastui vaikeaan aivosairauteen rukoillaan että herra auttaa ja parantaa. Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.

AnneRe: Rukouspyyntö23.4.2017 14.23
5v.tytön puolesta hän sairastui vaikeaan aivosairauteen rukoillaan että herra auttaa ja parantaa. Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.

MinäRe: Rukouspyyntö5.5.2017 0.01
Hei, rukoilkaa, että kuukautiseni alkaa heti.

HelenaRe: Rukouspyyntö15.5.2017 7.51
Rukouspyyntö selkäni, alaraajojen ja kuuloni puolesta. Uskon, että mikä lääkäreille on mahdotonta, Jumalalle kaikki on mahdollista. Herätystä sukuuni.

Minna väistö Re: Rukouspyyntö24.6.2017 9.57
Muistakaa minua rukouksin, olen edelleen masentunut ja ahdistunut, minulla on paljon sairauksia. Nytkin on juhannus ja olen vaan ollut kotona. Ei ole oikein paikkaa minne mennä. Äitini luona en ole käynyt enää vuosiin 2013 viimeksi olen käynyt. En ole käynyt sen pahoinpitelyn ja vähättely takia siellä. . Olen niin masentunut ja ahdistunut. Muistakaa, että mies ei enää minua mitätöi ja kiusaa minua. Ole armollinen Jumala minulle, auta ja, että voisi tulla sellainen hyvä viesti minulle. Kiitos jos muistatte minua. Ole armollinen minulle, ja anteeksi kun tänne taas kirjoitin, kiitos jos joku viestiä minulle laittaa..tänään. yllätys viesti. Kiitos.

Saaronin kukkaRe: Rukouspyyntö24.6.2017 14.05
Hei kaikki rukouspyyntöjä lähettäneet tähän.ryhmään : kannattaisi kirjoittaa aina ihan uusi oma rukouspyyntö, niin se tulisi huomatuksi paremmin.! Muistamme kaikkia ylläolevia pyyntöjä, vaikkei niihin ole tullut vastauksia!
--------------------

Minna, tiedän mitä yksinäisyys on, mutta joskus Jumala on eroittanut meidät siksi että etsisimme ja myös löytäisimme Hänet. Aina se ei ole huono asia. Ja Hän on luvannut, että kun etsimme Häntä k a i k e s t a sydämestämme, niin myös löydämme Hänet! Joskus myös meidän aloitteen tekeminen ystäviin on avain....ole siis rohkea ja tee aloite ystäviin...puhelinsoitto tai kirje :) Myös Jeesus on kehoittanut meitä siunaamaan vihollisiamme ja jos siunaat äitiäsi; voisitpa saada nähdä, kun asiat ja tilanteet voivat muuttua ! Ole armollinen itsellesi ja mieti kuinka paljon Isä on kuitenkin antanut sinulle! Olet Hänelle niin rakas ♡
Sain sinulle psalmin 103, se on niin pitkä etten tähän kirjoita, mutta lue se ♡ Ole siunattu rakas Minna, muistamme sinua!

Minna väistöRe: Rukouspyyntö28.6.2017 10.25
Kiitos muistamisesta. Olen aika masentunut ja ahdistunut..toivon ja rukoilen että jeesus sitoo nieheni juhan pahan voimat ettei se enää satuta minua. Rukoilkaa että juhan pahat voimat ovat sidotut. Kiitos jos muistatte. Ole jumala armollinen minulle. Kiitos jos muistatte. Hän voisi pyytää anteeksi tekojaan. Kiitos jos muistatte miehellä juhalla on perkeeleen voimat. Rukoilkaa että minä voisin tulla paremmaksi. Että jumala sitois pahat voimat. Koska minulle aina sanottaan että olen hirviö. Oma mies sanoo noin.

MinnaRe: Rukouspyyntö15.7.2017 10.00
Muistakaa edelleen rukouksin, olen masentunut ja ahdistunut, en jaksa enää. Muistakaa, että Juhalta lähtisi pahuus pois, sen ilkeä ja halveksiva käytös satuttaa minua. Ole armollinen minulle. Auta jumala minua. Kiitos jos autat minua, ole armollinen minulle juha syyttää minua huonosta olostaan ja muusta ei kiva asia ollenkaan, en jaksa enää. Kiitos jos se rupeaisi minua kohtaan olemaan parempi. En jaksa enää. Kiitos jos joku muistaisi minua. Ole armollinen minulle jumala.

Valma -Re: Rukouspyyntö27.7.2017 14.09
Kiitos Isä, että Sinä johdatat Minnan sinun tahtoosi ja armoosi. Ole hänelle armollinen ja pelasta hänet, jotta hän ymmärtää ja käsittää sinun armosi määrän. Pyhä Henki avatkoon Minnan sydämen silmät Golgatan sovitustyölle. Tulkoon Minnalle ymmärryksen ja uskon voima Sinun Sanasi voimasta Isä, sillä Sinä olet rakkaus, toivo ja pelastus. Tapahtukoon kaikessa Sinun Pyhä tahtosi Isä, Jeesus Kristuksen nimessä ja veressä, amen.

Heli puolisoRe: Rukouspyyntö11.10.2017 15.57
Pyydän rukoilua että mieheni työpaikalla oleva vaalea nainen jättäisi minun mieheni rauhaan. Kuulemma yrittää miestäni jatkuvasti vikitellä. Pyydän myös rukoilua perheen lisäyksen puolesta jota kovasti mieheni kanssa toivomme. Pyydän meille myös paljon rakkautta ja yhteen kuuluvuuden tunnetta mieheni kanssa.

Heli puolisoRe: Rukouspyyntö25.11.2017 6.07
Jumala, pelasta tämä meidän parisuhde, anna minulle luottamus takaisin . Anna meille henkinen ja fyysinen läheisyys takaisin ja rakkautta. Anna meidän nähdä toisemme rakkaudellisin silmin mieheni jessen kanssa. Näitä ettei mikään voi tulla meidän väliimme.

ulosotonuuvuttamaRe: Rukouspyyntö30.1.2018 17.49
Hei Jumala minulla on huoli. Poista taloushuoleni ja anna yltäkylläinen talouselämä. Ihmeesi ja hyvän tahtosi kautta, joka sama tahto kaikille meille ihmisille koko maailmassa. Aina tahdot hyvää myös laissasi, jossa toivot ettei kukaan tappaisi toisiaan ja kääntyisi sydämessään. Poista minut ulosotosta anna sellainen maallinen tai taivaallinen ihme tähän, jolla tämä tapahtuu.. Siunaa läheisiäni ettei yksikään joudu kärsimään minun sotkustani. Sinä näet kokonaistilanteen. Haluan maksaa myös isälleni velan jokaista senttiä myöten. Rukoilkaa Yliluonnollista ja Kaikkivaltiasta ELÄVÄÄ Jumalaa. Hän voi minua auttaa. Auta jo ennen kesää.. Ennen kevättä... Sinun aikataulusi mukaan. Nyt on aika päästä vapaaksi. Vetoan siihen, että mitä tahansa rukoilemme. Sen Sinä meille annat... Anna tämä synti ja velka minulle anteeksi. Päästä minut velkakahleesta yli 100 prosenttisesti. Sinä joka valtaistuimella istut ja Jeesus Kristus, Poika Nimessäsi. Amen

Valma -Re: Rukouspyyntö4.2.2018 18.17
Kiitos Israelin Pyhä Jumala, että sinä kuulet anontamme: Ylistetty olet sinä Kaikkivaltias Jumala, joka armahdat meitä Poikasi Jeesus Kristuksen armontyön kautta. Totisesti, kiitos Jeesus, että mikään ei jää sinulta huomaamatta ja kiitos Jeesus, että sinulla on kaikkivalta meitä ihmislapsia kohtaan. Auta ja armahda, Jeesuksen nimessä, amen.

MariaRe: Rukouspyyntö18.12.2018 21.13
Aikuiset lapset ovat kääntyneet minua vastaan. He syyttävät minua kaikesta, eivät halua olla yhteydessä. Tunnen sydämessä suurta surua ja myös epätietoisuutta. Olen ollut yksinhuoltaja, ja laittanut itseni likoon heidän vuokseen täysin. Herra auta!

AnceligaRe: Rukouspyyntö31.12.2018 23.14
Herra antakoon teille keskinäistä rakkautta ja yhteisymmärrystä. Tätä pyydämme Jeesus Kristuksen nimessä, aamen.

AriRe: Rukouspyyntö2.2.2019 16.39
Muistakaa rukouksin mua ja mun perhettä. Vaimoani ja kahta lasta. Pelkään et ero tulee ja me kaikki kärsimme loppu elämän kaikesta.

Tapio TekkalaErittäin voimakkaita uusinta rukouksia7.3.2019 1.08
Lämmin kiitos kaikille esirukoilijoille tuestanne ja kiitos suurin Herralle kaikista rukousvastauksista.
Siunausta.
Tällä kertaa pyydän hyvin poikkeuksellisesti erittäin voimakkaita Uusintarukouksia aivan kaikkien viime aikoina rukoiltujen lukemattomien asioiden puolesta.
Pyydän erittäin voimakkaita rukouksia aivan kaikkien omien asioideni puolesta sekä sairauksista kärsivien ystävieni puolesta ja molempien vanhempieni terveys asioiden puolesta.
Lisäksi pyydän erityisen voimakkaita rukouksia myös vihamiesteni ja tuttujeni sekä siskoni ja sukulaisteni puolesta.
Tulkoon ilo ja armo sekä rauha ja terveys meidän kaikkien osaksemme.
Siunausta.
Amen.

IlonaRe: Rukouspyyntö9.3.2019 19.12
Rakas Jeesus, vapauta minua pahasta,anna minulle uskosi!

Tapio Re: Rukouspyyntö12.3.2019 1.19
Kiitos paljon Herralle kaikista jo saamistamme rukousvastauksista.
Toivon edelleen jatkuvaa katkeamatonta apua niin omien kuin kaikkien ystävieni, sukulaisteni, tuttujeni, vanhempieni ja jopa vihamiesteni puolesta.
Niin monet ystäväni kituvat tällä hetkellä lisääntyvässä henkisessä ja fyysisistä tuskissaan. Itse kärsin nuoruudessa saamistani kiusaamis kokemusten jättäminen invalidisoitunut haavojen tähden.
Pyydän kaikkien omien ja myös lähimmäisteni konfliktien, riitojen, epäselvyyksien ja muiden isojen ongelmien kunnollista selviämistä vihdoin ja viimein näinä päivinä.
Jatkukoon armo ja toivo sekä luottamus Jumalaan.
Siunausta.
Amen.

Tapio Re: Rukouspyyntö12.3.2019 1.20
Kiitos paljon Herralle kaikista jo saamistamme rukousvastauksista. Toivon edelleen jatkuvaa katkeamatonta apua niin omien kuin kaikkien ystävieni, sukulaisteni, tuttujeni, vanhempieni ja jopa vihamiesteni puolesta. Niin monet ystäväni kituvat tällä hetkellä lisääntyvässä henkisessä ja fyysisistä tuskissaan. Itse kärsin nuoruudessa saamistani kiusaamis kokemusten jättäminen invalidisoitunut haavojen tähden. Pyydän kaikkien omien ja myös lähimmäisteni konfliktien, riitojen, epäselvyyksien ja muiden isojen ongelmien kunnollista selviämistä vihdoin ja viimein näinä päivinä. Jatkukoon armo ja toivo sekä luottamus Jumalaan. Siunausta. Amen.

Uupunut äitiRe: Rukouspyyntö3.4.2019 14.39
Rukoillaan aikuisten lasteni puolesta, jotka ovat katkaisseet välinsä äitiinsä, että lasten silmät avautuisivat näkemään totuuden, sellaisena, kun se oikeasti on. Tee Herra tyhjäksi kaikki vihollisen suunnitelmat ja aikeet, Jeesuksen nimessä. Uudista lasteni usko.
Anna iloa elämään.

TIMOESIRUKOUS26.4.2019 8.56
MINUA PELOTTAA PIMEYDEN HYÖKKÄYS ETTEI SAA SAALIIKSEEN JA SAISIN JUMALATANI SUOJAN JEESUKSESSA VIINAN HIMO HYÖKKÄYKSIÄ VASTAAN JA ETTÄ VAIMONI MIELENTERVEYS PARANISI. VÄSYTTÄÄ NIIN KUN MITÄÄN POSITIIVISTA EI KUULE EIKÄ TAPAHDU.

Rukous Jumalalle IsälleRe: Rukouspyyntö8.5.2019 0.35
Rukoilkaa niin että saan pian suuren ihmeen kautta voiton. Jolla saan kaikki velkani yltäkylläisesti maksettua. Sen enempää en ole vailla. Mutta toivon pääseväni irti ulosotosta pian ja nopeasti

Valma -Re: Rukouspyyntö23.5.2019 15.25
Kiitos Isä Jumala, että voimme tuoda nämä kaikki anonnat ja pyynnöt sinun pyhän istuimesi eteen Poikasi Jeesus Kristuksen nimessä. Kiitos Jeesus, että sinun armosi riittää! Kiitos Jeesus armostasi ja laupeudestasi, kiitos rakkaudestasi ja pelastuksestasi.

Totisesti, olkaat siunatut, olkaat armoitetut Herramme Jeesus Kristuksen nimessä, amen.

Hanna Re: Rukouspyyntö30.5.2019 23.32
Rakas taivaan isä.
Kuten tiedät vointini on heikentynyt viime aikoina. Pelkään, että kyseessä on jotain vakavaa. Rakas Isä, anna oireiden johtua perussairaudestani, rasmussenin enkefaliitista.

Valma -Re: Rukouspyyntö30.7.2019 14.27
Isä Jumala, armahda Hannaa ja kuule hänen pyyntönsä. Kiitos Jeesus, otat Hannaa kädestä ja lohdutat häntä. Sinä Jeesus olet meidän parantajamme ja auttajamme.
Kiitos Isä Jumla, Jeesus Kristuksen nimessä!

Kiitos pelastuksestasi, kiitos armostasi ja kiitos, kun parannat Hannan, amen.

JohannahRe: Rukouspyyntö28.5.2020 14.22
Keski-ikäinen mies haluaa jättää perheensä. Rukoillaan, että mies eheytyy ja haluaakin pitää perheensä koossa. Rukoillaan heille isompi asunto. Pyydetään sydämen kovuuden sulamista miehelle, ja hän näkisi perheensä ja vaimonsa hyvyyden!

Sharonin kukkaRe: Rukouspyyntö28.5.2020 14.37
Kiitos Isä että tartut voimallisesti tämän miehen ja perheen elämään. Muuta ihmisen suunnitelmat, jotka eivät kulje sinun tietäsi. Ilmesty ja anna uusi suunta ja ymmärrys miehelle. Ota hänet kiinni. Pelasta koko perhe ja tee nimesi rakkaaksi perheessä ❤️ Anna tämä viisaus miehelle, seuraa katseellasi häntä! Amen🙏

JounRe: Rukouspyyntö15.12.2023 8.20
Kiitos Jeesus, Jeesuksen nimessä, isäni, äitini ja minä paranemme täysin terveeksi, talous- ja raha-asiamme tulevat täysin kuntoon. Kaikki asiamme tulevat täysin kuntoon, Jeesukselta lahjoina meille, Joulun kunniaksi. Kiitos Jeesus, Aamen

Matti Jarvansalo Talousahdinko16.12.2023 5.04
Shalom!
Olen vaimoni tietämättä velkaantunut, jota häpeässäni ja peloissani yritin hoitaa pois bitcoin sijoituksella. Jouduin huijauksen uhriksi.
Velkojeni maksuun emme saa edes vakuuksia vastaan lainaa, joten on vaara menettää kotimme pakkohuutokaupassa.
Olemme 70-vuotias pariskunta Turusta.

Olemme todella hukassa. Tarvitsemme todella esirukousta, josta kiitämme sydämestämme!

Siunattua Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaa!

JouniRe: Rukouspyyntö16.12.2023 9.44
Kiitos Jeesus,

Jeesus nimessä, Jeesuksen armosta

Matin raha-asiat tulevat kuntoon.

Kiitos Jeesus,

Aamen

PoikaRe: Rukouspyyntö16.12.2023 9.55
Kiitos Jeesus, Jeesuksen nimessä, Jeesus ilmesty tai sinun enkeli tai sinun enkelit, isälläni, äidilleni ja minulle. Paranemme täysin terveeksi. Talous- ja raha-asiamme tulevat täysin kuntoon. Sinun enkelit huoltavat ja korjaavat omaisuutemme täysin kuntoon ja puutteemme täydentävät ja suojelevat meitä ja meidän omaisuuttamme. Tässä tulee käymään tosi hyvin, Kiitos Jeesus, Aamen

Saaronin kukkaRe: Rukouspyyntö16.12.2023 12.07
Kiitos rakas Jeesus, että saamme tuoda kaikki nämä talousasiat ja raha-asiat eteesi, kiitos Herra että Sinä jo näet ulospääsyn näissä asioissa, vaikkemme itse aina näe emmekä ymmärrä! Herra teemme virheitä elämässä, mutta saamme kantaa asiamme Sinulle, koska emme osaa tai pysty niitä itse ratkomaan. Sinä Herra pystyt, anna näköalaa tehdä oikeita valintoja! Armahda meitä! Ohjaa ja anna nyt viisautta! ❤️
"Huuda minua avuksesi, niin minä vastaan sinulle. Minä ilmoitan sinulle suuria ja ihmeellisiä asioita, joista et mitään tiedä."
Jeremia 33:3 - KR92 🙏

Jeesuksen omaRe: Rukouspyyntö16.12.2023 12.50
Kiitos Jeesus, Jeesuksen nimessä kuulen Jumalan äänen kaikella tavalla ja erotan sen omasta ajattelustani ja vihollisen äänestä ja tottelen Jumalan ääntä kaikissa asioissani. Erotan, koska vihollinen puhuu, sillä paha tulee hyvin kasvoin ja erotan sen heti. Kiitos Jeesus, Aamen

Saaronin kukkaRe: Rukouspyyntö16.12.2023 13.29
‭‭Johannes‬ ‭10:27‭-‬28‬ ‭FB38‬‬
[27] Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. [28] Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.

https://bible.com/bible/365/jhn.10.27.FB38

Kiitos Jeesus, että lupauksesi pitää💗

JouniRe: Rukouspyyntö16.12.2023 13.33
Kiitos Jeesus,

Jeeksen nimessä siunataan Saaronin

kukkaa ja hän rukouksiaan,

Aamen

JouniRe: Rukouspyyntö19.12.2023 7.52
Kiitos Jeesus, Jeesuksen nimessä, Kiitos Jeesus, Kiitos Taivaan Isä, Kiitos Herra minun Jumalani, kaikesta hyvästä, jota olen saanut koko elämäni ajan. Suojeluksesta, varjeluksesta, ruuasta, juomasta ja joka päiväisestä huolen pidosta. Kiitos Herran minun Jumalani, kaikesta hyvästä. Kiitos Jeesus, Aamen

JouniRe: Rukouspyyntö21.12.2023 9.36
Kiitos Jeesus,

Jeesuksen nimessä, Pyhässä Hengessä, minulta

riisutaan pois kaikki parantumisen tiellä olevat esteet.

Jeesuksen verihaavojen kautta, polveni, jalkani ja

koko elimistöni paranee täysin terveeksi ja

talouteni tulee kuntoon, jotta voi palvella Jumalaani

mahdollisimman hyvin ja tehdä Herran Tahdon.

Kiitos Jeesus,

Aamen

Saaronin kukkaRe: Rukouspyyntö23.12.2023 7.32
‭‭Valitusvirret‬ ‭3:21‭-‬26‬ ‭FB38‬‬
[21] Tämän minä painan sydämeeni,sentähden minä toivon.[22] Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet,sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut:[23] se on joka aamu uusi,ja suuri on hänen uskollisuutensa.[24] Minun osani on Herra, sanoo minun sieluni;sentähden minä panen toivoni häneen.[25] Hyvä on Herra häntä odottaville,sille sielulle, joka häntä etsii.[26] Hyvä on hiljaisuudessa toivoaHerran apua.

https://bible.com/bible/365/lam.3.21.FB38

Aamen , kiitos Herra Sanastasi, johon saamme luottaa tänäänkin! Ole meille armollinen ja tapahtukoon vain ja ainoastaan Jeesus Sinun tahtosi Jounin elämässä! Kaikkien pyyntöjen ja aiheiden kohdalla! Herra vastaathan ajallasi ja Sinun tahtosi mukaan, ei niinkuin me tahdomme vaan niinkuin Sinä Herra parhaaksi näet ja tahdot! Ole ylistetty ja kiitetty!💗

JouniRe: Rukouspyyntö24.12.2023 13.16
Kiitos Jeesus, Jeesuksen nimessä rukoilen koko sydämestäni. Anna Jeesus minun asua kodissani. Anna minun kodistani käsin tehdä Jumalan Valtakunnan työtä ympäri vuorokauden, Herran Tahdon mukaan. Anna minun tulla täysin terveeksi. Anna minulle varat toimintaan. Anna kätevät kädet toimia. Anna minulle ohjelma joka vuorokaudeksi, kuinka toimia Tahtosi mukaan. Kiitos Jeesus, Aamen

JouniRe: Rukouspyyntö29.12.2023 13.00
Kiitos Jeesus, Jeesuksen nimessä äitini, hemolobiini, maha, sydän, muisti, aivot, keuhot, polvet ja jalat ja koko hänen elimistönsä paranee täysin terveeksi. Kiitos Jeesus, Aamen

Saaronin kukkaRe: Rukouspyyntö29.12.2023 16.07
Tapahtukoon kaikessa aina Jeshua Hamasian tahto!

‭‭Psalmit‬ ‭95:1‭-‬6‬ ‭FinRK‬‬
[1] Tulkaa, laulakaamme iloiten Herralle , kohottakaamme riemuhuuto pelastuksemme kalliolle! [2] Käykäämme hänen kasvojensa eteen kiittäen, laulakaamme hänelle riemulauluja, [3] sillä Herra on suuri Jumala, kaikkia jumalia suurempi kuningas. [4] Maan syvyydet ovat hänen kädessään, vuorten huiputkin kuuluvat hänelle. [5] Hänen on meri, hän on sen tehnyt, kuivan maan ovat hänen kätensä muovanneet. [6] Tulkaa, palvokaamme häntä, kumartukaamme ja polvistukaamme Herran , Luojamme, eteen, sillä Hän on meidän Jumalamme.

https://bible.com/bible/1745/psa.95.6.FinRK

Tapahtukoon.Isä vain Sinun tahtosi! Amen!

PetteriRe: Rukouspyyntö31.12.2023 16.28
Pyydän rukousta, että naapurit lopettaisivat päihteiden käytön ja he tulisivat uskoon.

JouniRe: Rukouspyyntö1.1.2024 11.25
Kiitos Jeesus,

Jeesuksen nimessä Petteri naapurit tulevat

uskoon ja lopettavat päihteiden käytön.

Aamen

PekkaRe: Rukouspyyntö2.1.2024 21.02
Pyydän rukousta, että seinänaapuriin muuttaisi asialliset naapurit.

PoikaRe: Rukouspyyntö5.1.2024 12.31
Kiitos Jeesus,

Jeesuksen verihaavojen kautta, isäni, äitini ja

minä, paranemme täysi terveeksi ja

Jeesuksen nimessä, talous- ja raha-asiamme

tulevat täysin kuntoon ja kaikki asiamme tulevat

täysin kuntoon.

Kiitos Jeesus,

Aamen

PetteriRe: Rukouspyyntö11.1.2024 19.36
Pyydän rukousta, että saisin saada työssäoppimispaikan.

Jeesuksen omaRe: Rukouspyyntö12.1.2024 7.12
Kitos Jeesus,

Jeesuksen nimessä, Petteri saa

työssäoppimispaikan.

Kiitos Jeesus,

Aamen

AnceligaRe: Rukouspyyntö14.1.2024 20.21
Kiitos Herra, että Sinä olet Petteriä siunannut ja auttanut monin tavoin. Kiitos, että hän on saanut merkonomiopiskelupaikan ja kiitos, että annat hänelle myös oikean työssäoppimispaikan. Kiitos, että Sinä johdatat häntä kaikissa elämän asioissa tahtosi mukaan. Herra, pyydämme myös, että Petteri saisi rauhallisen kodin, niin että kaikki häiriötekijät poistuvat. Herra ole hänelle armollinen ja auta tässä naapuriasiassa Sinun tahtosi mukaan. Tätä pyydämme Jeesus Kristuksen nimessä ja veressä. Aamen.

Laulakaa Herralle, ylistäkää hänen nimeään! Kertokaa päivästä päivään ilosanomaa hänen avustaan.
Julistakaa hänen kunniaansa, ilmoittakaa hänen ihmetekojaan kaikille kansoille. Ps. 96:2-3

JouniRe: Rukouspyyntö26.1.2024 12.31
Kiitos Jeesus,

Jeesuksen nimessä, siunataan Israelia.

Aamen

JouniRe: Rukouspyyntö1.2.2024 8.15
Kiitos Jeesus,

Jeesuksen nimessä, Jeesuksen armosta ,isäni, äitini ja minä paranemme täysin terveeksi.

Talous- ja raha-asiamme tulevat täysin kuntoon.

Kiitos Jeesus,

Aamen

JouniRe: Rukouspyyntö2.2.2024 8.26
Jeesus, ilmesty Tuukka Hämäläiselle ja paranna hänen aivosyöpänsä. Aamen

PoikaRe: Rukouspyyntö7.2.2024 7.35
Kiitos Jeesus,

Jeesuksen nimessä, Jeesuksen armosta ,isäni, äitini ja minä paranemme täysin terveeksi.

Talous- ja raha-asiamme tulevat täysin kuntoon. Taivaan Isän enkelit palvelevat meitä ja

meidän omaisuutemme korjaavat ja huoltavat kuntoon ja puutteemme täydentävät ja suojelevat meitä ja

meidän omaisuuttamme.

Kiitos Jeesus,

Aamen

YstäväRe: Rukouspyyntö11.2.2024 16.10
Kiitos Jeesus, Jeesuksella on kaikki Valta Taivaassa ja Maan päällä. Jeesus, ystäväni, käytä Valtaasi kaikissa asioissani Tahtosi mukaan. Vietän aikaa kanssasi ja anna minulle koko ajan Pyhässä Hengessä ohjeet kaikkiin asioihini Tahtosi mukaan ja anna minulle voima toimia kaikissa asioissani Tahtosi mukaan. Kiitos Jeesus, Aamen

JouniRe: Rukouspyyntö19.2.2024 7.23
Kiitos Jeesus,

Jeesuksen nimessä, Pyhässä Hengessä, minulta

riisutaan pois kaikki parantumisen tiellä olevat esteet.

Jeesuksen verihaavojen kautta, polveni, jalkani ja

koko elimistöni paranee täysin terveeksi ja

talouteni tulee kuntoon, jotta voi palvella Jumalaani

mahdollisimman hyvin ja tehdä Herran Tahdon.

Tässä tulee käymään tosi hyvin.

Kiitos Jeesus,

Aamen

PekkaRe: Rukouspyyntö20.2.2024 18.25
Rukouspyyntö, että saisin toisenkin työssäoppimispaikan vielä tälle keväälle. Kiitosaiheena, että olen saanut työssäoppimispaikan.

JouniRe: Rukouspyyntö21.2.2024 8.15
Kiitos Jeesus,

Jeesuksen nimessä Pekka saa

vielä toisenkin työssäoppimispaikan.

Aamen

PoikaRe: Rukouspyyntö28.2.2024 7.30
Kiitos Jeesus,

Jeesuksen nimessä, isäni, äitini ja minä paranemme täysin terveeksi.

Talous- ja raha-asiamme tulevat täysin kuntoon.

Kaikki asiamme tulevat täysin kuntoon.

Kiitos Jeesus,

Aamen

PoikaRe: Rukouspyyntö5.3.2024 12.50
Kiitos Jeesus, Jeesuksen nimessä äitini, hemolobiini, maha, sydän, muisti, aivot, keuhot, polvet ja jalat ja koko hänen elimistönsä paranee täysin terveeksi.

Tässä tulee käymään tosi hyvin.

Kiitos Jeesus, Aamen

UskovaRe: Rukouspyyntö8.3.2024 8.15
Jeesus rakas, ilmesty Antero Laukkaselle ja paranna hänet terveeksi, jotta Antero Laukkanen voisi toidistaa kaikille Jeesuksesta ja moni pelastuisi ja tulisi Herätys Suomeen ja Suomen kansa tekisi parannuksen, Taivaan Isän Tahdon mukaan. Aamen

Saaronin kukkaRe: Rukouspyyntö8.3.2024 10.21
Kiitos Jeesus, että olet kuullut tämän rukouksen ja se on Sinun Väkevän katseesi edessä! Ole Isä armollinen Anterolle ja ilmesty ihmeellisesti hänen elämässään. Jäämme Herra siunaamaan häntä ja kantamaan häntä eteesi. Ole hänen vierellään ja lohduta ja puhu ja ilmesty koko perhekunnassa, Sinä Herrain Herra ja Kuningasten Kuningas. Aamen❤️❤️❤️

NuoruuteniRe: Rukouspyyntö9.3.2024 13.35
Kiitos Jeesus, Jeesuksen nimessä rukoilen koko sydämestäni. Jeesus, paranna, polveni, jalkani, kuuloni, allergiani, suuni, sisäelimet, sukupuolielimet, virtsan karkailu ja koko elimistöni päästä varpaisiin täysin terveeksi. Nuoruuteni uudistuu kotkan lailla. Kiitos Jeesus, Aamen

Saaronin kukkaRe: Rukouspyyntö10.3.2024 17.39
Job 42:2 "Minä tiedän, että sinä voit kaikki ja ettei mikään päätöksesi ole sinulle mahdoton toteuttaa. > Siirry
Jer. 32:17 "Oi Herra, Herra! Katso, sinä olet tehnyt taivaan ja maan suurella voimallasi ja ojennetulla käsivarrellasi: ei mikään ole sinulle mahdotonta; > Siirry
Jer. 32:27 "Katso, minä olen Herra, kaiken lihan Jumala; onko minulle mitään mahdotonta? > Siirry
Sak. 8:6 Näin sanoo Herra Sebaot: Jos tämä onkin ihmeellistä tämän kansan jäännöksen silmissä niinä päivinä, pitäisikö sen olla ihmeellistä myös minun silmissäni, sanoo Herra Sebaot? > Siirry
Matt. 19:26 Niin Jeesus katsoi heihin ja sanoi heille: "Ihmisille se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista". > Siirry
Mark. 10:27 Jeesus katsoi heihin ja sanoi: "Ihmisille se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle; sillä Jumalalle on kaikki mahdollista".

Jeesus ilmestyköön parantavalla voimallaan Sinulle! ❣️

NuoruuteniRe: Rukouspyyntö19.3.2024 13.25
Kiitos Jeesus, Jeesuksen nimessä rukoilen koko sydämestäni. Jeesus, paranna, polveni, jalkani, kuuloni, allergiani, sisäelimet, sukupuolielimet, virtsan karkailu, leukaluuni, ikeneni, suuni, viisauden hampaat lähtee pois, puuttuvat hampaat luodaan takaisin, kaikki hampaani paranevat täysin terveeksi, peräpukamat lähtevät pois ja koko elimistöni paranee päästä varpaisiin täysin terveeksi. Nuoruuteni uudistuu kotkan lailla. Kiitos Jeesus, Aamen

Saaronin kukkaRe: Rukouspyyntö19.3.2024 17.25
‭‭Psalmit 27:7 FB38‬‬
[7] Herra, kuule minun ääneni, kun minä huudan, armahda minua ja vastaa minulle.
[14] Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa.

https://bible.com/bible/365/psa.27.7.FB38

Odota Herraa!



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: